Väkivaltaa on erilaista, kuten räiskintää, eläintappeluja, elokuvia ja taisteluja. Ihmiset käyttävät paljon aikaa väkivaltaviihteen pairssa, jo lapsesta lähiten vaikka sitä ei aina tule ajatelleeksi. Esimerkisi lastenojelmissa näkyy paljon väkivaltaa, vaikka sen todellisuus ei välttämättä tule esiin. Koulussa, tietokoneella, kotona, elokuvissa, uutisissa ja harrastukissa näkee lähes jokapäivä väkivaltaviihdettä jossakin muodossa. Todellisuudessa vain harva pitää oikeasti väkivallasta viihteenä. Sodat, väkivallan uhka, rankaiseminen, kidutus, vainot ja orjuus ovat esillä vielä nykypäivänäkin.
Kehitysmaissa esimerkiksi kidutus on huomattavasti yleisempää kuin teollisuusmaissa. Väkivaltaa on mahdoton ehkäistä kokonaan, mutta sen lieventäminen on mahdollista. Jos väkivaltaa ei näkyisi edes viihteenä, uskotaan muunkin väkivallan vähentyvän. Ihmisluonto on aina ollut sisämmältään raaka. Tutkijat uskovat metsätäviin alkukantaisiin ihimisiin, joiden oli pakko olla väkivaltaisia saadakseen ravintonsa. Uskotaan, että väkivaltaisuutta on siirtynyt geeneissä nykyihmisiin saakka, joskaan väkivalta ei esiinny niin raakana kuin muinoin. Tämä johtuu siitä, että nykyihmiset ovat sivityneempiä.
Suuri osa nyky-yhteiskunnan ihmisistä ovat riippuvaisia väkivaltaviihteestä. Jokainen ihminen on luonnostaan väkivaltainen, joko näkemään, tekemään tai ajattelemaan sitä. Väkivallan mielenkiintoa nostaa sen eroavaisuus normaalista elämästä ja se on usein kiellettyä.
Jo lapsena opittu/nähty liiallinen väkivalta saatta näkyä vanhetessa. Nuoremmat lapset taas osoittavat väkivaltaa ehkä omiin leluihinsa. Väkivalta lisää huomattavasti väkivaltaa ja lisää sitä eteenpäin, esimerkiksi sukupolvelta toiselle. Itse en ole koskaan pitänyt väkivallan katsomisesta edes viihteenä. En ymmärrä ihmisiä, jotka nauttivat kun joitan ihmistä tai eläintä vahingoitetaan joko fyysisesti tai henkisesti. Jos katson esimerkiksi väkivaltaisia elokuvia tai ohjelmia, tunnen itseni väkivallan kohteeksi, eikä sen katsominen ole siksi minulle miellyttävää. Henkistä väkivaltaa vain omassa mielessä on mielestäni jokaisella, vaikka sitä ei vättämättä muille myöntäisi.
Pahuutta voidaan ajatella laajalti neljästä eri näkökulmasta: henkinen pahuus, fyysinen pahuus, ajateltu pahuus ja metafyysinen pahuus. Filosofia etsii todellisuutta siihen mitä paha on ja missä sen raja menee. Paha voi olla toisaalta myös hyvää, jos siitä on esimerkiksi jollekin hyötyä.
Entä hyvän ja pahan välinen suhde? Niillä sanoinkuvaamaton ero, mutta silti niillä on jotain yhteistä. On mietitty, onko todellisuudessa kumminkin niiden välillä vain joitakin vastakohtia. Pahuuden on kumminkin oltava olemassa, sillä esimerkiksi sodat viittaavat usein pahuuteen, vaikka niillä pyrittäisiin saamaan aikaan hyvää. Jotkut ihmiset voivat kumminkin pitää pahuutta hyvänä, ja näin myös itse toteuttaa pahaa.
Joidenkin mielestä jo kärpäsen nitistäminenkin on pahuutta, kun toinen taas voi saada siitä itselle viihdettä. Pahuus on moraalinen käsite, minkä ihminen asettaa itselleen. Se, minkä ihminen itse tuntee pahaksi on moraalista pahuutta, eli kokee väärin tehdyksi. Myös hyvyys on laaja moraalinen käsite, missä voi myös itse päätellä sen rajan. Hyvyyden ja pahuuden raja on siis mahdoton määrittää. Se on ihmisen sisäisesti päättävissä ja siihen on muiden vaikea vaikuttaa.
On ihmisä, jotka uskovat tietokirjoihin, toisen koulukirjoihin, omiin ajatuksiin tai Raamattuun ja saavat sitä kautta tiedon mikä on totta ja mikä ei. Emme kumminkaan voi sanoa täysin, ketkä uskovat väärin, sillä jokaisella on omat mielipiteet omista uskomuksistaan eikä niihin voi toinen ihminen vaikuttaa. Jo kaukana historiassa on mietitty onko maailma kaiken keskipisteenä. Useiden tutkimusten tuloksena on kumminkin päädytty siihen, että Maa kiertää Aurinkoa, eikä näin ole kaiken keskipiste. Tiede alkoi kehittyä filosofien kautta (muun muassa Aristoteles ja Platon) jo ennen ajanlaskua. Tieto asioista alkoi kehittyä sekä poliittisesti, yhteiskunnallisesti sekä tieteellisesti. Useimmat ihmiset uskovat empirismiin eli omiin kokemuksiinsa ja havaintoihin. Jos henkilö näkee esimerkiksi auton ajavan ohi, hän todennäköisesti myös uskoo siihen. Monet uskomukset liittyvät kumminkin vain arviointeihin ja niiden todellisuus on epäselvä. Skeptikot, jotka eivät usko tietämisen olevan mahdollista, yhtyvät usein lauseeseen "tiedän, etten tiedä mitään". Skeptimismiin uskovat, tuskin hyväksyvät edes maailman ja ihmisten olemassaolon. Platonin metafyysisen käsityksen mukaan tieto on oikea, jos se on hyvin perusteltu, tosi ja uskomus. Mistä kumminkaan voi todistaa sen todellisuuden. Tieto on hyvin perusteltua tosi käsitystä. Descrarteksen mukaan havinto ei ollut riittävän luotettava lähde, koska sitä ei voi todistaa. On esimerkiksi mahdotonta todistaa ystävälle nähneesä ufon, sillä vain harva uskoo sen olemassaoloon. Voimme myös olettaa, että kyseisellä elefantilla on neljä jalkaa, sillä olemme oppineet niin.
Aristoteles ajatteli, että paheet ovat liioiteltuja hyveitä, kun hyveiden toteuttaminen epäonnistuu ja näin vääristyvät paheiksi. Luonteen hyveinä Aristoteles piti muun muassa reiluutta, kohtuullisuutta ja ystävällisyyttä. Jumala taas on antanut ihmisille kymmenen käskyä neuvoiksi "hyvään elämään". Raamatun kymmnessä käskyssä kielletään esimerkiksi tappamasta toista, tavoittelemasta toisen omaisuutta tai valehtelemasta, mitä voi verrata Aristoteleen luonteen hyveisiin.
Raamatussa tuodaan esille myös kultainen sääntö, jossa annetaan ohjeeksi kohdella toisia, kuten haluaisi itseään kohdeltavan. Tämä sama sääntö toteutuu Immanuel Kantin kategorisessa imperatiivissa.Moraaliset arvot on sitä, että yksilö kokee mikä on oikein ja mikä väärin. Jumalateorian mukaan teko on oikein, jos Jumala on sen käskenyt tehdä. Platonin mukaan oikeat teot on sitä, mitä kaikki jumalat rakastavat, eli määrittävät sen hyväksytysti.
Jumalateoriassa on kaksi suuntausta. Jumalan tahto on moraalinen ja voi näin käskeä tekemään moraalisia tai moraalittomia tekoja, jolloin siitä seuraa moraalisia velvollisuuksia. Toisessa suuntauksessa Jumala ei ole moraalin lähde, seuratessaan moraalilakia. Tällöin voimme olla moraalisia huomioimatta Jumalan käskyjä.
Moraali saa meidät valitsemaan mitä meidän pitäisi tehdä ja jättää tekemättä. Mutta saako moraali vai Jumalan käskyt meidät valitsemaan onko oikea teko oikea teko
Jumalan olemassaolo
On toivottavaa, että jokainen lapsi saa kasvaessaan päättää, mihin uskoo ja mihin ei. Ja että vanhempi ei tyrkyttäisi "väärää" todistusta ja omaa katsomustaan lapselle, vaan antaisi lapsen itse päättää mihin uskoo ja toivoisi uskovan. Jokainen ihminen ei kumminkaan ole varma omasta mielipiteestään Jumalan olemassaolosta, ehkä puuttellisen tiedon ja todistamisen vuoksi.
On olemassa ihmisiä, jotka vastaavat kysymykseen eri tavoilla, onko Jumalaa olemassa vai ei? Uskovaiset ja ateistit vastaavat varmasti eritavalla onko maailman synty, ihmisen teot ja asioiden seuraukset sattumaa, Jumalan luotua vai ihmisten itse valittavissa. Jokaisella on oma mielipiteensä, eikä oikeaa todistusta voi taata. Monet hyväksyvät toisen katsomuksen, eikä pidä sitä pahana. Jumalaan uskovilla ihmisillä on usein paljon uskonnollisita merkityksiä omaan elämään ja uskoonsa. Se saattaa vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, kuten rukoukset, kirkossa käynti, hartaukset., käyttäytyminen, pukeutuminen ja tavat. Harvat ihmiset uskovat samanaikaisesti sekä Jumalaan että evoluutio teoriaan.
Oikeudenmukaisuudessa pyritään toimimaan kaikkia kohtaan saman arvoisesti. Laki pyrkii saamaan ihmisille oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Aina se ei kuitenkana onnistu. Aristoteleen mukaan samanlaisia on kohdeltava saman arvoisesti ja erilaisia eri arvoisesti. Onko se kuitenkaan mahdollista? Lain edessä kaikki ovat saman arvoisia, eikä ketään voi päästää vähemmällä. Miksi miehiä, naisia, sairaita tai terveitä kohdeltaisiin eritavalla. Kaikilla on oikeus elää oikeudenmukaisesti ja kaikille kuuluu samanlainen palkkio/ rangaistus. Vain henkilön iällä saisi olla vaikutusta kyseiseen rangaistukseen.
Distribuutinen oikeudenmukaisuus pyrkii vähentämään yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Esimerkiksi rikkaammat maksaa enemmän veroja kuin köyhemmät ja enemmän rikollisuutta tehneet saavat isomman rangaistuksen kuin ensikertalaiset. Kehitysmaissa distribuutinen oikeudenmukaisuus on vähäistä. Mitä enemmän maiden välistä eriarvoisuuden eroa kavennetaan, sen parempi.
Oikeudenmukaisuudella voidaan käsittää muunmuassa tasa-arvoisuutta tulojen suhteen. Tasa-arvoisuudessa kaikille yhteiskunnan jäsenille pitäisi antaa yhtä paljon hyvää. Näin ei kuitenkaan ole, vaan parempi tuloiset saavat lähes kaikkea enemmän. On kuitenkin yheiskunnallisia asioita joita tapahtuu parhaillaan ja niiden huonot vaikutukset saattavat näkyä vasta vuosikymmenten kuluessa.
Mielestäni on hyvä, että väärin tehdyistä teoista rangaistaan ja että samanlaisille ihmisille rangaistuksen suuruus on yhtä suuri. Mutta esimerkiksi jo kerran toisen murhan tehneen olisi saatava tuplasti suurempi rangaistus, kuin ensikertalaisen, sillä hänellä pitäisi olla jo tiedot ja kokemukset sen seurauksista.
Determinismi liittyy vahvasti tieteeseen ja on filosofian yksi näkökanta. Sen kannattajien mukaan kaikilla teoilla ja seurauksilla on syynsä, jotka perustuvat vanhoihin tekoihin. Nämä syy-seuraus -suhteet määräävät kaikki tapahtumat, minkä mukaan kaikki tapahtuu välttämättä, eikä voisi tapahtua toisin. Sen edustajat saattavat ajatella myös, että joku tai jokin on määrännyt kaikkien tekojen määräytyvän etukäteen. Syy-seuraus-suhteella tarkoitetaan kun ensimmäinen asia/teko aiheuttaa toisen. Edustajat ovat usein myös materialisteja.
Vapaa tahto on filosofinen käsite, jonka kannattajat ajattelevat itse päättävänsä omista teoistaan ja niiden seurauksista. Esimerksi ovesta ulos kulkeminen ajatellaan olevan oma päätös, kulkeeko siitä vai ei. Myös syy-seuraus suhteet olisi itse päätettävissä. Determinismin ja vapaan tahdon kannattajilla on paljon erimielisyyksiä. Sillä determinismin kannattajat uskovat usein johonkin yliluonnolliseen, mikä on määrännyt kaikki tapahtumat, kuten Jumalaan.
Materialismi on käsitys, jonka mukaan todellisuus on aineellista. Tämän mukaan ei siis ole olemassa mitään henkistä, tai muuta materiasta riippumatonta. Sen mukaan kaikki olemassa oleva koostuu/ on palautettavissa aineelliseksi. Materialismin mukaan todellisuus on perimmäiseltä luonteelta henkistä. Eli vapaan tahdon ja materialismin kannattajilla on harvoin erimielisyyksiä.
Mind-body ongelmassa on erimielisyyksiä siitä, onko mielen ja kehon välillä jonkunlainen yhteys vai ei. Miten mieli voi lähettää keholle viestiä ja minkälainen "signaali" niiden välillä on? Tämä on yleinen kysymys mind-body ongelmassa. Idealismit viittaavat usein toivekkuuteen ja ajatukset liittyvät usein yhteiskunnallisiin mielipiteisiin. Idealismi voidaan nähdä sekä myönteisenä että negatiivisena. Idealismi viittaa useimmiten ontologiseen oppiin.
Determismi on suurelta osalta tiedettä. Tiede pystyy tutkimaan ihmisen ajattelua muun muassa valheenpaljastustestien avulla, jossa henkilön mahdollinen valehtelu saadaan selville. Determinismi ja vapaa tahto voidaan nähdä vastakkaisina näkökantoina.
Itse olen determinismin kannalla, ja uskon jonkun määränneen tulevat tapahtumat ja toiminnot. En usko pystyväni vaihtamaan suuntaa jos niin haluaisin, vaan se olisi aikasemmin jo määrätty. Mielestäni mielen ja kehon välillä kulkee jonkulainen signaali, joka lähettää viestejä aivojen ja ruumiin välillä ja liikumme sen avulla. En kumminkaan ole varma asiasta, enkä väittäisi muita vastaan toisista mielipiteistä.
